keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Pääsiäistapahtuma alkaa

Pääsiäistapahtuma alkaa huhujen mukaan noin kello 15 tai sen jälkeen, jos taas on alkuvaikeuksia odotettavissa. (Lisäys: tapahtumaa on siirretty yhdellä tunnilla alkamaan noin kello 16.) Reilunkaupan tapahtuman tietoja pyörii myös huhuissa.

Narsissit kasvamaan. Näyttää siltä että niitä tarvitaan tällä kertaa yhteensä 17 500 kappaletta.

Tapahtuman tarra albumiin.

Munia keräämään kaupungista.

Vinkki munien keräämiseen:

Ison osan kaupungista saa tummaksi valitsemalla postitoimiston. Vaikka info-ikkuna peittää osan keskeltä, niin reunoilla "piilossa" olevat munat pomppaavat esiin kivasti, koska ne eivät tummu taustan mukana.

PÄIVITYS/LISÄYS:
Postitoimiston info-ikkuna ei peitä sen kohdalla olevia munia. Eli yllä olevalla vinkillä saa kaikki munat näkyviin. Munat näkyvät info-ikkunan päällä, joten myös se kannattaa silmäillä munia etsiessä.

Ensimmäisten laskelmien mukaan munia tulee ihan riittävää tahtia, eikä niitä tarvitse ostaa välttämättä lainkaan. Vaikka munien määrät tuntuvat aluksi pieniltä, kannattaa huomioida että XL-muna vastaa kolmea pientä munaa ja M-munakin kahta pientä munaa. Noin 130 - 140 munaa riittänee hyvin koko tapahtuman läpi pääsemiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti