maanantai 12. joulukuuta 2011

Talven taika - talvimaa

Talven taika, siis talvimaa, on vihdoin pelissä ollut jo muutaman tunnin.


Tässä ensimmäisen sadonkorjuun saldo: 115 kimalletta ja 84 valoköynnöstä. Valmistautuminen tehtäviin etukäteen kannattaa. Muutamia päiviä kestäviin tapahtumiin saa merkittävän helpotuksen, kun on aloittanut tapahtumaviljelyt jo vuorokauden ennen varsinaista tapahtuman alkua.


Monille varmasti varsin kiinnostava palkinto on porotalli, jonka saa toimittamalla kasveja ja kimalletta.

Kasvien osalta 500 000 arvon saaminen kasaan on varsin helppo, vain 3125 mantelia esimerkiksi riittää saamaan koko määrään toimitukseen. Sadonkorjuusta saatavien kimalteiden määrä taas vaihtelee kovasti riippuen siitä minkälaisia apuja on käytössä, eli kuinka pitkälle on edennyt pelissä. Jos kimalteiden määrä jää vajaaksi, voi niitä myös ostaa.

Tapahtuma on edistynyt jo varsin kivasti vaikka vasta muutama tunti sitten aloitettiin. Kaupungille on jo alkanut ilmestyä kynttilöitä ja muita koristeita. Taitaa käydä niin että jo tämän ensimmäisen vuorokauden aikana saadaan juhlavalaistus kaupunkiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti