torstai 19. tammikuuta 2012

Tulevia tapahtumia

Katsausta jo hieman lähitulevaisuuteen ristikkien ja begonioiden kasvua odotellessa, mitä siellä saattaa olla tulossa. Täysikuu on helmikuussa tiistaina 7. päivä. Odotettavissa siis kauhistuksia?



Viime vuonna ystävänpäivää vietettiin Farmeramassa 14. - 20. päivä helmikuuta. Mukana olivat Romeo ja Julia, sekä tapahtumaruusut. Saint Valentine's Day on siis jälleen tarjolla tiistaina 14. päivä helmikuuta tänä vuonna.

Oscar-gaala on sunnuntaina 26. helmikuuta. Yleensä Farmeraman erikoistapahtumat eivät ala viikonloppuisin toistuvia minitapahtumia lukuunottamatta. Joten mahdollisen Oscar-gaalan tapahtuma/päivämäärä saa vielä odottaa varmistusta myöhemmin.

Tietysti pienempia minitapahtumia tai erikoistarjouksia tulee varmasti myös.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti